keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

No tällä kertaa

Taisi korvajuttu mennä pelkällä tipoilla ja pesulla ohi, nyt ei ainakaan haise kamalalta..
Mutta se silti voi kyllä tulla kuitenkin takaisin, se haju ja tulehduskin, mutta nyt näytää ainakin tällä hetkellä hyvältä,, mutta on se ennenkin näin mennyt, että ollaan saatu kotikonstein hoidettua ensin, mutta kuitenkin sitten ollaan jouduttu lopulta meneen sinne eläinlääkäriin,,

 Nyt kuitenkin päästään ainakin varmaan yli Juhannuksen, ettei tarvi lähtee minnekkään sen meidän koirulin korvien vuoksi ainakaan...

SE on kyllä sellanen koira, että nytkin kun on kesä, niin ei olisi muutakuin ulkona, ja vaikka vettä sataa, niin sinne vaan,,,ei sentään kyllä ihan vesisateeseen asti, koska se inhoo sydämensä pohjasta vettä!
Muttakun meillä on sellanen terassi tossa, mihin harvoin sataa, niin siinä on hänen paikkansa kesäisin, ja jos kylmä tulee, niin sitten ylärappuselle tulee maate, mutta sisällä ei sitten millään! Olisi hyvä kuitenkin,  kun sen syömään saan sisätiloihin.
Sillä sen olen päättänyt, että senverran herrakoira saa kyllä tulla sisätiloihin päivisin, että syömään edes tulee sisälle. Ja on kyllä sitten tullutkin ihan hyvin, tietää, että jää ilman ruokaa, jos ei sisään tuu!
Mutta tällanen on meidän koiramme, hassu kuin mikäkin, ja lapsellinenkin vielä,vaikka on jo kuusi vuotta!

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Tämä osasto

on jäänyt pikkasen hylättyjen joukkoon,vaikka eläimet ei ole jäänyt,mutta ei vaan ole tullut tänne mitään laitettua..
Mutta nyt on ajankohtainen,kun koiralla TAAS luultavasti on korvatulehdus!

Mutta se nyt nähään,kun sitä ensin ite hoidellaan korvatipoilla,ja korvan pesulla,niin sitten näkee,onko tulehdusta vai ei..

Meiän tolla hurtalla on ollut varmaan ainakin melkein kymmenen korvatulehdusta,tai ei aina vältämättä tulehdustakaan aina,mutta jotain sen korvassa aina on vialla välillä,sitten mennään eläinlääkäriin,kun ei kotikonstein parane,ja hän sitten nyppii karvat sieltä korvasta pois,ja putsaa ne oikeen sillai kunnolla,mitä täällä kotioloissa ei voitaisi tehä,ja sitten se aina helpottaa,ja paranee.

Muttakun meiän koira on aika isokokoinen,ja se ei sitten yhtään tykkää,että sen korvia putsataan,niin ollaan sitten nähty sen asian parhaat puolet,eli ollaan menty sinne eläinlääkäriin,ja koira on rauhotettu,ja sitten kun homma on siellä lääkärissä ohi,viedään se nukkuessa kotiin,ja sitten saan vielä kaikki sen karvat ja takut kunnolla oikeen leikatuksi pois,kun se vihaa saksia!
Eli on aika hankalaa,kun se on hereillä ottaa sakset ja leikata sen karvatakut pois,kun se näykkii koko ajan,ei varmaan kunnolla mua purisi,mutta kuitenkin ite on aina varuillaan kuitenkin

Olenhan mä siltä niitä takkuja pois leikannutkin,vaikka se hereillä on,mutta sitten saan ihan rauhassa sen toimen tehä,sellasistakin paikoista,minne se ei anna mennä hereillä ollessaan.Eli se tietenkin koiralla on se hännän aluspaikka!
Mutta katsotaan nytten sitten,joudutaanko sen kaa mennä sinne lääkäriin,vai korjaantuuko tavallisilla kotikonsteiila...
Mutta tietenkin paras vaihtoehto olisi,että se korva paranisi ilman nukutusta,koska sekään ei aina oo hyväksi,jos liian usein joudutaan nukuttaan..