keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

No tällä kertaa

Taisi korvajuttu mennä pelkällä tipoilla ja pesulla ohi, nyt ei ainakaan haise kamalalta..
Mutta se silti voi kyllä tulla kuitenkin takaisin, se haju ja tulehduskin, mutta nyt näytää ainakin tällä hetkellä hyvältä,, mutta on se ennenkin näin mennyt, että ollaan saatu kotikonstein hoidettua ensin, mutta kuitenkin sitten ollaan jouduttu lopulta meneen sinne eläinlääkäriin,,

 Nyt kuitenkin päästään ainakin varmaan yli Juhannuksen, ettei tarvi lähtee minnekkään sen meidän koirulin korvien vuoksi ainakaan...

SE on kyllä sellanen koira, että nytkin kun on kesä, niin ei olisi muutakuin ulkona, ja vaikka vettä sataa, niin sinne vaan,,,ei sentään kyllä ihan vesisateeseen asti, koska se inhoo sydämensä pohjasta vettä!
Muttakun meillä on sellanen terassi tossa, mihin harvoin sataa, niin siinä on hänen paikkansa kesäisin, ja jos kylmä tulee, niin sitten ylärappuselle tulee maate, mutta sisällä ei sitten millään! Olisi hyvä kuitenkin,  kun sen syömään saan sisätiloihin.
Sillä sen olen päättänyt, että senverran herrakoira saa kyllä tulla sisätiloihin päivisin, että syömään edes tulee sisälle. Ja on kyllä sitten tullutkin ihan hyvin, tietää, että jää ilman ruokaa, jos ei sisään tuu!
Mutta tällanen on meidän koiramme, hassu kuin mikäkin, ja lapsellinenkin vielä,vaikka on jo kuusi vuotta!

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Tämä osasto

on jäänyt pikkasen hylättyjen joukkoon,vaikka eläimet ei ole jäänyt,mutta ei vaan ole tullut tänne mitään laitettua..
Mutta nyt on ajankohtainen,kun koiralla TAAS luultavasti on korvatulehdus!

Mutta se nyt nähään,kun sitä ensin ite hoidellaan korvatipoilla,ja korvan pesulla,niin sitten näkee,onko tulehdusta vai ei..

Meiän tolla hurtalla on ollut varmaan ainakin melkein kymmenen korvatulehdusta,tai ei aina vältämättä tulehdustakaan aina,mutta jotain sen korvassa aina on vialla välillä,sitten mennään eläinlääkäriin,kun ei kotikonstein parane,ja hän sitten nyppii karvat sieltä korvasta pois,ja putsaa ne oikeen sillai kunnolla,mitä täällä kotioloissa ei voitaisi tehä,ja sitten se aina helpottaa,ja paranee.

Muttakun meiän koira on aika isokokoinen,ja se ei sitten yhtään tykkää,että sen korvia putsataan,niin ollaan sitten nähty sen asian parhaat puolet,eli ollaan menty sinne eläinlääkäriin,ja koira on rauhotettu,ja sitten kun homma on siellä lääkärissä ohi,viedään se nukkuessa kotiin,ja sitten saan vielä kaikki sen karvat ja takut kunnolla oikeen leikatuksi pois,kun se vihaa saksia!
Eli on aika hankalaa,kun se on hereillä ottaa sakset ja leikata sen karvatakut pois,kun se näykkii koko ajan,ei varmaan kunnolla mua purisi,mutta kuitenkin ite on aina varuillaan kuitenkin

Olenhan mä siltä niitä takkuja pois leikannutkin,vaikka se hereillä on,mutta sitten saan ihan rauhassa sen toimen tehä,sellasistakin paikoista,minne se ei anna mennä hereillä ollessaan.Eli se tietenkin koiralla on se hännän aluspaikka!
Mutta katsotaan nytten sitten,joudutaanko sen kaa mennä sinne lääkäriin,vai korjaantuuko tavallisilla kotikonsteiila...
Mutta tietenkin paras vaihtoehto olisi,että se korva paranisi ilman nukutusta,koska sekään ei aina oo hyväksi,jos liian usein joudutaan nukuttaan..

torstai 8. toukokuuta 2008

Tupsuvintiöni

rakastaa, kun teen ATC-kortteja, se on ihan innoissaan. Kuvittelee varmaan,että hänkin jonkun palasen saa maistiaista, vaikka kyllähän se on kokeillut monta kertaa maistaa, milloin mitäkin, mitä lattialle tiputan, on se sellanen vintiö vaan, ettei paljon parane mitään lattialle jättää, muuten on entinen.
Multa se jo kerkesi kameralaukusta syömään vetoketjunkin rikki, kyllä harmitti, se oli sitten entinen kameralaukku...se!

Nytkin se istuu tossa mun vieressäni ,mun jaloissani,ja välillä menee lujaa jalkoja ympäri,ja oottaa koko ajan,että pikkasen krahnuttelisin sitä,ja kyllähän mä krahnutankin,mutta koko aikaa en sentään kerkiä,vaikka se tälle herralle kyllä kävisikin,mutta sitten kyllä jäisi kaikki hommat tekemättä.

Nyt sitä pikkasen kuvasin,että saa sitten huomenna nähä kun ehdin katsoa niitä,onnistuiko mikään,ainakin siinä se poseerasi mun lehtipinkan vieressä,kuin mikäkin kuningas,mun silppuriapulainen !!!

sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Meidän Tupsuvintiö

on vallan ihastunut nytten,kun saa tuoretta ruohoo ja pajun oksia,missä on jo lehtiä!

Ne kaikki on sen herkkua,eli syksyllä taas tulee pikkasen vierotus oireita,mutta pikkuhiljaa lopettelen tuoreitten antamisen,niinkuin nyt keväälläkin,ensin ihan pikkasen ja sitten lisäsin pikkuhiljaa,eikä ole tullut löysälle,on kakat samanlaisia kuin silloin,kun sai vaan kuivamuonaa,eli siittä vähän näkee,että on terve,että ei ole vatta kipeenä.
Nyt vaan pissaa pikkasen enemmän,vaikka ei juokkkaan niin paljon,kuin silloin,kun oli vaan kuivamuonaa,mutta nyt saa nestettä siittä tuoreesta ruohosta ja voikukan lehdistä,ja kukatkin on herkkua.

Meidän koira

oli koko viikon pikkasen alamaissa, kun tyttö oli matkoilla! Odotti ja odotti síihen aikaan aina,  kun tyttö yleensä tuli töistä kotiin,.lenkittään tota kaveria..
 Sitten vaan makas, ei jaksanut oikein pallookaan heitellä ja juosta sen perässä, ehkä osasyy oli kuitenkin kuumat ilmat nyt vaihteeksi.

Mutta näki kyllä selvästi, että kaipasi jotain...voi pikku ressua!

torstai 3. huhtikuuta 2008

Koiramme

Tykkää olla ulkona katselemassa maailman menoa,eli olemme laittaneetkin hänelle rapulle patjan,ettei palele,näin keväällä varsinkaan,mutta kesällä hakee itse jo kylmää paikkaa.Vanha häkkisängyn patja olikin vallan mainio ratkaisu siihen aluseen,on pehmeä,mutta silti hyvä viedä yöksi sisään lämpimään kuitenkin.

lauantai 29. maaliskuuta 2008

Kanilleni annan

joka päivä kuivaa heinää, aina paljon.
Päärynää, omenaa, kurkkuakin pätkä, aina silloin tällöin..
 Porkkanaakin kokeilen aina silloin tällöin, ja lanttua, salaattiakin, mutta jostain syystä se ei näitä kolmea viimeistä syö.

Joskus olen koittanut appelsiiniakin ja tomaattia, paprikaa,yms vihanneksia, mutta ainakaan mun kanini niitä ei syö.

Mutta kun tulee kevät, ja kesä, niin voikukanlehdet ja heinä kyllä kelpaa.
Ainakin viime kesänä kelpasi,ja oli herkkua oikeen!
 Odotan nytkin sitä aikaa, kun saan hakea voikukan lehtiä, ja pajunoksia, missä on pikkusilmuja, lehtiä, ne on sen herkkua!

Vesi on vaihdettava joka päivä!niin kanille, kuin koirallekin!
Koiralle mä laitan monta kertaa päivässä kylmää vettä.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

Kanini

on tosi tarkka ruuastaan,ei kelpaa ihan mitkä kanille tarkoitetut pelletitkään,niitten pitää olla justiinsa sitä oikeeta merkkiä!
Porkkana ei kelpaa lainkaan,mikä on ihme,kun mulla on ennenkin ollut kaneja,ja kaikille se porkkana on ollut mieluista jyrsittävää,mutta tämä herra ei sellasiin retkahda!
Kuivia oksia tykkää jyrsiä,ja sitten,kun laitan oksia veteen,niin se söisi vaikkka kuinka paljon,sitten niitä pieniä lehtiä,esim.pajun lehtiä ja silmuja,ne on sen herkkuruokaa.Odottaa sitä oksaansa aamulla,kieppuu jaloissa niin kauan,että sen saa.
On se aika vietikka.
Annan sen olla vapaana tässä yhdessä huoneessa,ja rakastaa sitä,kun täällä joskus on porukkaa enemmän ,niin hyppii siinä muitten mukana.
Eli on todella ihmisrakas kaniini.

tiistai 25. maaliskuuta 2008

Meillä siis on kani ja koira täällä sisällä temmeltämässä, meidän iloksemme,  tietenkin!
Molemmat ovat ihan kivoja ja omia persooniaan..
Koiraa ulkoiluttaa mieheni ja minä, sitten tyttömme, ja naapurin rouva.
 Liikuntaa kuitenkin varmaan tarpeeksi kuitenkin sitten lopulta saa. On koiralla monta ystävää näköjään!

Makupalat tietenkin herkkua, ja niillä sitten vähän vaikka voi juksatakkin sitä takkuturkkia joskus. Mutta luottamus on silti pysynyt hyvänä, vaikka pieniä jekkuja joskus hänelle tehäänkin.
Mutta tietää jo ne varmaan itekkin, että kun tekee ton, niin saa sen, ja sen herkun!!

Leikkiä

Haluaisi ihan aina!

Tupsuvintiö

Oikeen utelias kani,ja aika kesy,mutta silti niin määrätietoinen,mitä haluaa,ja koska!

Hermeliinikani

Utelias kuin mikä!

Koiramme


Tässä meidän "takkuturkki"!
Ikää on 5vuotta!

Lemmikkieläinten hoito

Tänne lisäilen lemmikkien hoitamiseen liittyviä juttuja